Yritys

Olen tehnyt aiemman työurani puuntyöstökoneita ja tuotantolinjoja Euroopasta maahantuovassa yrityksessä. 80-luku oli vauhdikasta aikaa ja matkustelu kuului toimenkuvaani. 1990-luvun alussa olivat laman merkit näkyvissä ja yrityskauppoja tapahtui. Silloin päätin irtaantua vieraan palveluksesta ja jäin aluksi viljelemään kotitilaani.

Perustin oman yrityksen vuonna 1993 ja aloin itse maahantuomaan koneita ja teriä. Ajatuksenani oli puun 

Viisi vuotta myöhemmin syntyi ajatus omasta rautakaupasta. Ensimmäinen hylly täyttyi Wurthin ruuveista ja kiinnikkeistä. Starkin hallinnoima Rautanet ketju perustettiin jo tuolloin, mutta me liityimme siihen vasta pari vuotta myöhemmin. Olemme edelleen Rautanet kauppa numero 100.

Rautanet ketju antoi vauhtia kaupan kehittymiselle. Vuosi 1998 jäi mieleen myös siitä, että perheellämme oli viimeinen yhteinen kesäloma. Kauppa alkoi Hämeenkoskella ns. Silvosen kutomon hallista ja konttoritiloista.

Puolisollani Leenalla on 25 vuoden pankkiura tausta ja hän tuli mukaan yritykseen vuonna 2001. Leena on myynnin lisäksi hoitanut yrityksen hallinnon koko yrittämisen ajan. Muutama vuosi myöhemmin muutimme Hämeenkosken Koskikartanoon ja vuokrasimme hallin Ojastenmäeltä varastoksi. Ostimme hallin myöhemmin itsellemme ja toiminta jatkui tässä muodossa vuoteen 2013.

Vuoden 2013 alussa tuli tieto, että Lammilta vapautuisi rautakaupalle tehtyä liiketilaa. Aluksi muutto tuntui mahdottomalta, mutta syksyllä asiat alkoivat kehittyä myönteisesti. Lammille muutimme loppusyksyllä ja uusi rautakauppa avattiin itsenäisyyspäivän aattona.

Meidät on otettu erittäin hyvin vastaan Lammilla, mutta samalla vastuu kaupan kehittämisestä tuntuu hartioissa. Meillä on huippuhyvä henkilökunta ja yhteistyökumppaneinamme ovat kaikki merkittävät tavarantoimittajat. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa eteenpäin. Näemme yksilöllisesti palvelevan ja asiakkaiden ongelmiin ratkaisuja tarjoavan kaupan tulevaisuuden hyvänä.